Yrittäjät Kim Persson ja Johan Bergenheim perustivat Lenson AB:n vuonna 2004. Tukholmassa pääkonttoriaan pitävän yhtiön päämäärä on tarjota optisen alan ja muodin tuotteita ja palveluita asiakasystävällisesti kuluttajille vaivatta ja erittäin edulliseen hintaan. Yhtiö toimii nykyään Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Lenson on voittanut Ruotsissa Pricerunner.se -sivuston jakaman Vuoden paras verkkokauppa -palkinnon piilolinssit-kategoriassa kahdeksan kertaa peräkkäin (2007-2014). Lisäksi se on palkittu Dagens Industrin Gasell-palkinnolla kolmena vuotena peräkkäin osoituksena nopeasta ja terveestä liiketoiminnan kasvusta.
Lenson AB:lle on myönnetty Soliditetin (nyk. Bisnode) AAA-sertifikaatti osoituksena korkeimmasta luottokelpoisuudesta. Se on yksi optisen alan vakaavaraisimmista yrityksistä.
on Lensway Group AB:n tytäryhtiö, johon kuuluvat myös muun muassa LensWay ja aikaisemmin myös YourLenses.Lensonin valikoimiin kuuluvat piilolinssit erilaisiin näönkorjaustarpeisiin: kertakäyttölinssit, viikkolinssit, kuukausilinssit ja yötäpäiväälinssit, erikoislinssit hajataittoisuuden ja ikänäön korjaamiseen, sekä linssinesteet ja silmien kostutustipat. Vuoteen 2019 asti Lenson myi piilolinssien lisäksi silmälaseja ja aurinkolaseja, mutta luopui segmentistä keskittyäkseen yksinomaan piilolinsseihin. Sen yhteistyökumppaneihin kuuluvat suuret kansainväliset piilolinssivalmistajat, kuten Bausch & Lomb, CooperVision, Alcon ja Johnson & Johnson.
Asiakasarvosteluja keräävässä TrustPilot-palvelussa Lenson on saanut arvosanan 4,3/5 (erinomainen).
Valikoima:
- Kertakäyttölinssit
- Kuukausilinssit
- Progressiiviset moniteholinssit
- Tooriset linssit
- Viikkolinssit
- Värilliset linssit
- Yötäpäiväälinssit
- Linssitarvikkeet
Maksutavat:
- Visa- ja MasterCard-luottokortit
- Verkkopankkimaksut
- Klarna-lasku ja -osamaksu
Toimitusajat ja -kulut:
- Toimituskulut aina 5 € tilauksen koosta riippumatta
- Toimitusaika 2-4 arkipäivää varastotuotteille
- Tilaustuotteiden toimitusaika 1-2 viikkoa
Asiakaspalvelu:
support-fi@lenson.com
Puh. 00800-455 455 00 (avoinna arkisin klo 9-17.30)
Yhteystiedot:
Lenson AB
Österögatan 4
164 40 Kista
RUOTSI
Org.nr. 556666-6219